Sarjakolmonen
13.12.2010
Ässien syyskausi on ollut loistava. Tuskin kukaan ennen kauden alkua odotti nykyistä menestystä. Jotkut uskalsivat odottaa pudotuspelejä ja noissakin puhuttiin usein kymmenennen sijan saavuttamisesta. Eli tuolloin päästäisiin pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Ässät on kuitenkin ollut koko kauden ajan ihan kärjen tuntumassa. Ja vaikka moni on odottanut romahtamista, niin Ässien peli on toiminut koko ajan, eikä romahdusta ole näköpiirissä. Nyt voidaan puhua jo suorasta pudotuspelipaikasta. Ässäjoukkue on ansainnut hieman lepoa joulutauon aikana.
Syitä pelin toimivuudelle on useita. Joukkue tekee paljon töitä ja puolustaa uhrautuvasti, useampi pelaaja on nostanut tasoaan ja ennen kaikkea pelitapa toimii. Joukkue on selkeästi sisäistänyt Pekka Rautakallion ajaman pelitavan. Koko joukkue ykkösketjun hyökkääjistä kolmosparin puolustajaan tekee tällä hetkellä kaikkensa joukkueensa eteen. Siinä on suuri syy sille, että vaikeistakin asemista Ässät on kyennyt nousemaan tasoihin, tai jopa voittoon asti. Usko omaan tekemiseen on kova.
Ässillä on tällä hetkellä 67 pistettä. Pelejä on jäljellä 27 kappaletta. Pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle tarvitaan noin 80 pistettä, eli puoli pistettä ottelussa vaadittaisiin kymmenenteen sijaan. Tuon tavoitteen saavuttaminen on siis lähes varmaa ja Porissa voidaankin alkaa odottamaan pudotuspelejä. Seuraava tavoite onkin suoran pudotuspelipaikan saavuttaminen. Kuudenteen sijaan vaaditaan loppukauden ajan noin piste ottelussa, joka ei myöskään ole mikään mahdoton tavoite.
Joukkueen menestys on tuonut myös yksilöitä esille. Ässäpelaajia löytyy nyt myös maajoukkueesta. Aiemmin ei ole ollut oikein sopivia ehdokkaitakaan, mutta nyt Moskovan turnaukseen on lähdössä kaksi ässäpelaajaa. Puolustaja Ville Uusitalo pelasi jo Karjala-turnauksessa, mutta pääsee nyt jo toistamiseen pelaamaan Suomen maajoukkueessa. Eikä se ole mikään ihme, sillä Uusitalo on tällä hetkellä liigan parhaita puolustajia, kun katsotaan peliä kokonaisvaltaisesti. Uusitalo on ollut erittäin hyvä kummassakin päässä kenttää. Debyytin maajoukkueessa taas tekee Eero Kilpeläinen. Ässävahti on aina ollut lahjakas ja teknisesti hyvä, mutta tasaisuus on puuttunut. Nyt hän on pitänyt tasonsa koko kauden ajan ja on kenties paras maalivahti SM-liigassa tällä kaudella. Maajoukkuekutsu on täysin ansaittu! Niin ja tietty Joel Armia on menossa nuorten MM-kisoihin. Taitava ja maaliahne superlupaus onkin Suomen avainpelaajia nuorten kisoissa ja häneltä odotetaan paljon pisteitä. Toivottavasti porilaishyökkääjä onnistuu.
Joulua ennen on siis ässäfanillakin katsottavaa, kun Moskovan turnaus pelataan. Joulun jälkeen alkaakin taas SM-liiga, sekä nuorten MM-kisat. Muistetaan tukea Ässiä myös joulun jälkeen ja kannustetaan Ässät kuuden joukkoon. Silloin päästään pudotuspeleihin, joissa on kaikki mahdollista. Kevät tulee olemaan Ässien kannattajille kiinnostavaa aikaa! « Takaisin
|